Pienmiehen puolella – Valtiontalouden sopeutuksesta
Kirjoittanut: Veikko Vennamo
Tämän maan hallinnossa on vuosikymmenten ajan toistettu sama virhe: unohdettu se tavallinen kansa, joka pitää Suomen pyörät pyörimässä. Kun valtiontaloutta on ryhdytty sopeuttamaan, ensimmäisenä on leikattu pienmiehen selkänahasta. Tässä kirjoituksessa kerron, miten valtiontalous voidaan sopeuttaa oikeudenmukaisesti – ei eliitin, vaan koko kansan hyväksi.
1. Sopeutus ei saa kohdistua pienituloisiin
Pieneläkeläiset, pientilalliset, työttömät ja työssä raatavat tavalliset suomalaiset – nämä ovat ne, joihin sopeutus on perinteisesti iskenyt kuin salama kuivaan metsään. Tämä ei käy! Valtiontalouden tervehdyttäminen ei voi perustua siihen, että pientä ihmistä kuritetaan samalla, kun suuret pääsevät kuin koira veräjästä.
Suomi ei voi olla rikkaiden tasavalta. Jos leikkauksia tehdään, on katsottava yläpäähän: suurituloiset, verosuunnittelijat ja ne, jotka ovat vuosia hyötyneet hyväveliverkostoista. Sieltä löytyy sopeutusvaraa, ei köyhän pöydästä.
2. Porsaanreikiin on pantava tulppa
Kun olin Maalaisliiton sihteeri ja myöhemmin SMP:n perustaja, näin kuinka suuret herrat kiersivät lakia kuin varkaat kuutamolla. Tämä sama meno jatkuu yhä: suuryritykset siirtelevät voittojaan, veroparatiiseihin rahdataan miljoonia, ja tavallinen kansa maksaa aina viulut.
Porsaanreikiä ei paikata silkkihansikkain – ne tukitaan lujalla otteella. Sopeutuksessa on panostettava siihen, että verotus on reilu ja valvonta toimii. Onko meillä varaa siihen, että sadat miljoonat jäävät keräämättä sen takia, että päättäjät katsovat muualle? Ei ole.
3. Valtion tuhlaus kuriin – alkaen Helsingistä
Valtion tuhlaus ei tapahdu syrjäseuduilla, vaan virastotaloissa ja ministeriöissä. On virkoja, joita ei tarvita, hankkeita joista kukaan ei hyödy, ja konsulttien armeija, joka kirjoittelee toisilleen muistioita. Siellä sitä säästettävää on, ei Kainuun koululla tai Savon terveyskeskuksessa.
Kun minä puhuin rötösherroista, tarkoitin juuri tätä: se pieni piiri, joka elää omassa kuplassaan ja uskoo, että kansa ei näe. Mutta kansa näkee – ja kyllästyminen kasvaa. Hallintokoneisto on laitettava kuriin ennen kuin mummon eläkettä leikataan sentilläkään.
4. Suomi on koko maan, ei vain Kehä kolmosen sisäpuolen
Sopeutuspolitiikkaa ei voi tehdä Helsingin valtioneuvoston linnassa karttaa vilkaisematta. Pienet paikkakunnat, maaseutu, raja-alueet – nämä ovat elinvoimaisen Suomen sydän. Niitä ei saa tyhjentää rahoituksen nimissä.
Jos maaseutu kuolee, kuolee Suomi. Sopeutuksessa on huolehdittava alueellisesta oikeudenmukaisuudesta. Ei voi olla niin, että Uusimaa saa kaiken ja Itä-Suomi jää tyhjän päälle. Julkisten investointien on kohdistuttava koko maahan, ei vain sinne missä on ääniä.
5. Kansan ääni on otettava vakavasti
Poliitikot ovat liian usein etääntyneet kansasta. Puolueet rakentavat ohjelmiaan virkamieskielillä ja unohtavat, mitä elämä on ruohonjuuritasolla. Kun kansa ei koe tulevansa kuulluksi, luottamus katoaa – eikä silloin enää mikään sopeutus onnistu.
Minä puhuin kansan suulla. Kävin torilla, kuuntelin ihmisiä, ja vein heidän asiansa eduskuntaan, vaikka se ärsytti toisia herroja. Sopeutus on mahdollista vain, jos kansa kokee sen reiluksi ja tietää, että päättäjät elävät kuten puhuvat.
Lopuksi: Totuuden puhuminen ei ole populismia
Minua haukuttiin populistiksi, kun puolustin pientä ihmistä. Mutta minä sanoin asiat niin kuin ne ovat, ja siihen ei tarvittu lakimieskoulutusta, vaan selkärankaa.
Valtiontalouden sopeutus on nyt edessä. Se voidaan tehdä kahdella tavalla: rikkaiden ehdoilla tai kansan ehdoilla. Minä valitsen jälkimmäisen.
Ei ole suurempaa arvoa kuin oikeudenmukaisuus. Se on köyhän turva ja vahvan velvollisuus. Ja se on ainoa tie, jolla Suomi voi kestävällä tavalla selvitä.
– Veikko Vennamo
Kansan mies, SMP:n perustaja
Pientilallisten ja unohdettujen puolustaja